Hyppää sisältöön
Hemsö Suomi / Ajankohtaista / Uutiset / Hemsö kasvaa vauhdilla – esittelyssä uudet hemsöläiset Veera, Kirsi ja Kalle
uutiset

Hemsö kasvaa vauhdilla – esittelyssä uudet hemsöläiset Veera, Kirsi ja Kalle

Hemsön henkilöstö on vahvistunut uudella osaamisella, kun Veera Simola, Kirsi Viheriäranta ja Kalle Koutonen liittyivät tiimiimme. Mistä uudet hemsöläiset tulevat ja mitä heidän tehtäviinsä kuuluu? Mikä heitä innostaa, mitä he haluaisivat alalla muuttaa? Lue lisää Veeran, Kirsin ja Kallen esittelyistä.

Veera Simola, projekti-insinööri: ”Haluaisin kehittää rakennusalaa saavutettavammaksi ja kaikille kiinnostavaksi”  

Veera Simola aloitti projekti-insinöörinä maaliskuussa. Tehtävä on rakennustekniikan diplomityötä viimeistelevälle Simolalle ensimmäinen vakituinen oman alan työ. Opinnoista työelämään siirtyminen tuntuu innostavalta.  

”Projekti-insinöörin tehtävähän on tosi monialainen, kun pääsee näkemään projektin eri vaiheet niin läheltä. Minulle oli tärkeää päästä työtehtävään, johon olen koulutukseltani pätevä ja jossa pääsen myös oppimaan ja kehittymään”, Simola kuvailee.  

Hemsö kiinnitti Simolan huomion monesta syystä. Yksi niistä on itselle sopiva arvomaailma.

”Vastuullisuus ja yrityksen arvot kiinnostavat minua paljon ja halusin ehdottomasti työskennellä yrityksessä, jonka arvot ovat omien arvojeni kanssa samassa linjassa. Se sai minut kiinnostumaan Hemsöstä.”  

Rakennusalassa Simolaa kiinnostaa se, miten suuri merkitys rakennetulla ympäristöllä on ihmisten elämään ja hyvinvointiin.  

”Ihmiset viettävät rakennetussa ympäristössä suuren osan elämästään. On tärkeää, että rakennetut tilat olisivat ensinnäkin terveellisiä ja turvallisia, mutta myös viihtyisiä. Rakentamisella voidaan vaikuttaa esimerkiksi työssä jaksamiseen mutta myös siihen, että kotiarki sujuu helposti ja käytännöllisesti.”  

Simola haluaa vaikuttaa myös ihmisten mielikuvaan rakennusalan töistä. Hän on törmännyt siihen, että usein miesvaltaisella alalla ajatellaan olevan vain työmaatehtäviä, vaikka ala tarjoaa monipuolisesti mahdollisuuksia ihan kaikille.  

”Haluaisin olla osa sitä, että rakennusala olisi kaikille avoin ja mielenkiintoinen ja että ihmisten olisi helpompi ymmärtää, kuinka suuri osa ihmisten elämää se on. Sitä haluaisin olla mukana muuttamassa”, Simola summaa.  
 

Kirsi Viheriäranta, rakennuttajapäällikkö: ”Olen sotkenut kenkäni työmaalla sen verran usein, että osaan katsoa hankkeita rakentajan näkökulmasta”  

Kirsi Viheriäranta aloitti huhtikuussa Hemsön rakennuttajapäällikkönä. Hän on työskennellyt rakennusalalla jo noin viisitoista vuotta, niin työmaainsinöörinä, hankekehitysinsinöörinä kuin projektipäällikkönä ja työpäällikkönä korjausrakentamisessakin.  

Rakennetun ympäristön arjen haasteet ovat tulleet tutuiksi monilta työmailta käsin.  

”Olen sotkenut kenkäni työmaalla sen verran monta kertaa, että osaan huomioida rakentajan näkökulman hankkeissa.”  

Viheriäranta tunnistaa monia muutoksia, joita työmailla on hänen uransa aikana tapahtunut.

”Sähköinen asiakirjojen hallinta ja tietojen vaihto on kehittynyt harppauksin, kun kaikilla tekijöillä kulkee mobiililaite mukana. Myös työturvallisuuden asenteet ovat kehittyneet niin, että turvallisuus on osa kaikkea työnsuunnittelua. Joskin niin kauan kuin tapaturmia sattuu, on kehitystä edelleen jatkettava.”  

Hemsöllä Viheriäranta haluaisi päästä kehittämään erityisesti Helsingin kantakaupunkia ja saada tyhjillään olevat tilat käyttöön.  

”Elävässä kaupungissa on toimintaa vuorokauden ympäri. Kantakaupungissa sekoittunut kaupunkirakenne ja toimiva joukkoliikenne takaavat, että kaduilla on elämää myös toimistoaikojen ulkopuolella. Tyhjiksi jääneille rakennuksille pitäisi myös saada enemmän uutta käyttöä, niin kuin Aalto-yliopistolta vapautuneeseen Arkadiankatu 24:ään nyt teemme ja Helsingin yliopistolta hankittuun Siltavuorenpenger 10:een suunnittelemme.”  

Rakennusala veti Viheriärantaa puoleensa, sillä alalla oman työn kädenjäljen voi nähdä hyvin konkreettisesti, vaikka kyseessä ei olekaan käsityöammatti.  

”En ole ehkä puusepäksi riittävän lahjakas, mutta tämä on toinen tapa jättää jälkensä ympäristöön.”  

Viheriäranta toivoo alan kehittyvän inklusiivisempaan suuntaan.  

”Rakentamisella pystytään vaikuttamaan siihen, miten eri ihmisryhmät tulevat huomioiduksi. Meidän velvollisuutemme on tarkastella erilaisten käyttäjäryhmien tarpeita, jotta rakennamme sellaista yhteiskuntaa, joka ottaa huomioon kaikki osapuolet eikä sulje ketään ulkopuolelle.”

Kalle Koutonen, transaktioanalyytikko: ”Nautin siitä, että saan kehittyä transaktioiden ammattilaisena”  

Kalle Koutonen on työskennellyt Hemsön transaktioanalyytikkona maaliskuusta alkaen. Kauppatieteiden maisterin ja insinöörin paperit hankkineella Koutosella on sekä kaupallista että teknistä osaamista sekä monen vuoden kokemus alalta.  

Hemsölle Koutonen siirtyi eläkevakuutusyhtiöstä kiinteistöanalyytikon tehtävästä, jossa hän osallistui uusien sijoituskohteiden analysointeihin, kiinteistöjen osto- ja myyntiprosesseihin sekä kiinteistösalkun ylläpitoon.  

”Hoidin myös asuntojen ja toimitilojen vuokrausta pääkaupunkiseudulla. Siinä syntyi hyvä näkemys siitä, miten pääkaupunkiseudun vuokramarkkinat toimivat”, Koutonen kertoo.  

Hemsöstä Koutoselle oli syntynyt hyvin positiivinen mielikuva jo aiemmin.  

”Kyseessä on ammattimainen asiantuntijaorganisaatio. Tunsin muutamia hemsöläisiä jo ennestään ja kiinnostuin yrityksestä. Työskentely Hemsöllä on vastannut odotuksia erittäin hyvin”, Koutonen kertoo.  

”Pidän siitä, että saan työssäni selvästi keskittyä yhteen osa-alueeseen eli transaktioihin. Niin voin kehittyä niissä mahdollisimman paljon. On palkitsevaa, kun pitkän transaktioprosessin saa maaliin.”  

Koutonen kertoo, että juuri nyt vapaa-aika kuluu pääosin perheen kanssa, sillä hän on tuore kahden lapsen isä. Juoksua ja pyöräilyä viikoittain harrastava Koutonen liikkuu paljon kotiseudullaan Kirkkonummella sekä Porkkalanniemellä.  

”Ulkoilen joka päivä, satoi tai paistoi.”

Lisätietoja

Veera Simola

Projekti-insinööri / Project Engineer

+358 44 070 0315 Lähetä sähköpostia

Kalle Koutonen

Transaktiopäällikkö / Transaction Manager

+358 40 655 1442 Lähetä sähköpostia

Kirsi Viheriäranta

Rakennuttajapäällikkö / Construction Manager

+358 40 021 2590 Lähetä sähköpostia