Hyppää sisältöön
Hemsö Suomi / Ajankohtaista / Tiedotteet / Hemsö rakennuttaa Herttoniemeen uuden päiväkodin – uudisrakennukseen tilat 224 lapselle
tiedotteet

Hemsö rakennuttaa Herttoniemeen uuden päiväkodin – uudisrakennukseen tilat 224 lapselle

Helsingin kaupunki on valinnut Hemsön toteuttamaan uuden päiväkodin Herttoniemeen. Helsinki vuokraa tilat Hemsöltä 25 vuoden vuokrasopimuksella. Uudisrakennuksessa hyödynnetään paikan päällä tuotettua energiaa niin paljon kuin mahdollista.

Yhteiskuntakiinteistöihin sijoittava kiinteistöomistaja Hemsö rakennuttaa uuden päiväkodin Helsingin Herttoniemeen. Hemsö ja Helsingin kaupunki allekirjoittivat suunnittelu- ja rakentamisvaihetta koskevan sopimuksen helmikuun alussa. 

Hemsö vuokraa uudisrakennuksen kaupungille 25 vuoden vuokraajalla. Yhtiö vastaa päiväkodin rakennuttamisesta, ylläpidosta ja peruskorjauksista koko vuokrakauden ajan. Hemsön investoinnin arvo on noin 11 miljoonaa euroa. 

Roihuvuoren Kirsikkapuiston kupeeseen nousevaan, 2 500 bruttoneliömetrin uudisrakennukseen tulee tilat 224 suomen- ja ruotsinkieliselle lapselle. Uusi rakennus korvaa Daghemmet Killingenin nykyiset, peruskorjauksen tarpeessa olevat tilat. Lisäksi alueelle saadaan kokonaan uusi 161-paikkainen päiväkoti suomenkielisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen käyttöön. 

”Herttoniemen asukasmäärä on kasvanut voimakkaasti, kun yritysalueelle rakennetaan asuntoja. Uudelle päiväkodille on erittäin kova tarve”, sanoo rakennuttajapäällikkö Kirsi Viheriäranta Hemsöltä. 

”Seuraavaksi aloitamme kehitysvaiheen, jossa viemme päiväkodin hankesuunnitelman rakennuslupa- ja toteutusvaiheeseen yhdessä Helsingin kaupungin kanssa”, Viheriäranta jatkaa. ”Uusi päiväkoti jatkaa luontevasti kaupungin ja meidän yhteistyötämme, joka alkoi Arkadiankatu 24:n kiinteistön peruskorjauksesta ja vuokraamisesta väistötilaksi kaupungin peruskoulujen ja päiväkotien käyttöön.” 

Helsingin kaupungin projektinjohtaja Ari Hulkkonen kertoo, että kaupunki pyrkii jakamaan rakennuttamisen ja ylläpidon vastuuta, jotta suuren palvelurakennuskannan hallinta helpottuu.

”Siksi valitsimme päiväkodin toteutusmuodoksi vuokramallin. Halusimme rakennuttajaksi ja vuokranantajaksi luotettavan toimijan, joka sitoutuu ylläpitämään rakennusta pitkälle tulevaisuuteen ja huolehtimaan siitä, että tilat ovat terveelliset ja turvalliset”, Hulkkonen sanoo. 

”Meillä on erittäin hyvät kokemukset Hemsöstä Arkadiankatu 24:n kouluväistötilojen perusparannushankkeessa, jossa he tekivät korjaukset ja muutokset asiantuntevasti, aikataulussa ja tilaajaa kärsivällisesti kuunnellen. Teimme juuri loppukäyttäjille kyselyn tilojen toimivuudesta – ja kaikki kyselyn kohdat saivat korkeimmat arviot.” 

Uusi päiväkoti rakennetaan osoitteeseen Abraham Wetterin tie 15. Toiminnan on tarkoitus alkaa vuoden 2025 alussa. 

Paikalla tuotettua energiaa 

Uudisrakennus hyödyntää mahdollisimman paljon paikalla tuotettua energiaa. Vähintään 90 prosenttia vuotuisesta lämmitysenergiantarpeesta tuotetaan maalämpöpumpuilla, ja loppuosa katetaan sähkökattilalla. Sähköenergiasta vähintään 10 prosenttia tuotetaan aurinkosähköllä, kertoo Hemsön energia- ja vastuullisuuspäällikkö Janne Suhonen. 

”Tavoittelemme rakennukselle Breeam-vastuullisuussertifioinnin Excellent-tasoa. Se myönnetään kohteelle, joka on toteutettu parhaiden vastuullisuuskäytäntöjen mukaan. Excellent-tasoon pääsee noin joka kymmenes Breeam-sertifioiduista hankkeista”, Suhonen sanoo. 

Uuden päiväkodin julkisivu on puusta, ja rakennukseen tulee viherkatto. Uudisrakennuksen viitesuunnitelman on tehnyt arkkitehtitoimisto AFKS, joka jatkaa mukana hankkeessa. 

Hemsö omistaa Suomessa noin 143 000 neliötä varhaiskasvatuksen ja koulutuksen kiinteistöjä, joihin kuuluu Arkadiankatu 24:n lisäksi muun muassa Lahteen ensi kesänä valmistuva, 2 500:n käyttäjän Paavolan kampus. 

Lisätietoja saatte ottamalla yhteyttä

Kirsi Viheriäranta

Rakennuttajapäällikkö / Construction Manager

+358 40 021 2590 Lähetä sähköpostia

Janne Suhonen

Energia- ja vastuullisuuspäällikkö / Energy and Sustainability Manager

+358 40 771 8761 Lähetä sähköpostia

Ari Hulkkonen

Projektinjohtaja, Helsingin kaupunki

040-159 6140 Lähetä sähköpostia